tiistai 3. heinäkuuta 2018

Hääsukat


Morsiamelle ja kaasoille hääsukat 💕

"Taas me kohdataan kun päiviä ois mennyt vaan
Elämälle kiitos, jatketaan
siitä mihin jäätiin viimeksi kun tavattiin
Meikit naamoilta me naurettiin."
   Toinen blogimme kirjoittajista, "siskoni", Tepa meni naimisiin viime lauantaina 30.6.2018. Sain kunnian toimia yhdessä kahden muun hyvän ystävämme kanssa Tepan kaasoina. Koska tiesin, etteivät omat jalkani jaksaisi tanssia yön pikkutunneille korkkareissa, päätin heti, että villasukat olisivat nappi valinta "vaihtokengiksi". 

"Tää on se hetki, ei multa mitään vaadita
Vaan meidän retki, neljä samankaltaista."💖
 Kun omat sukkani olivat valmiit, halusin ehdottomasti tehdä myös muille kaasoille ja morsiamelle samanlaiset sukat. Annoin ne heille häitä edeltävänä iltana ja jokainen rakastui niihin ensisilmäyksellä! Ihanaa muistaa ystäviä varsinkin tuollaisena päivänä. Niin me sitten istuimme viimeistä iltaa kaikki neiteinä meillä, villasukat jalassa, juoden shampanjaa. 😍
"Korkkarit kattoon, tää ilta on meille
Mun sielunsiskoille, supernaisille
Laseissa kuohuvaa, silmissä kultaa
Ja auringonnousuun on ikuisuus aikaa"

Piirakkasukkien pitsimallikerran ohjeen löysin netistä, mutta muuten sukat on tehty oman ohjeen mukaan. Nämä olivatkin ensimmäiset tekemäni nilkkasukat. Ne onnistuivat yli odotusten ja sopivat hyvin meidän kaikkien jalkaan. Alla ohje lyhykäisyydessään

.Luo 48 silmukkaa.
Jaa silmukat puikoille 12,12,11,13. 
Neulo 7 kerrosta 1 takakautta oikein, 1 nurin. (joustinneule)
Tee tämän  jälkeen 2. ja 3. puikoilla yksi pitsineulekerta ja jatka 1. ja 4. puikolla joustinneuletta.
Tämän jälkeen neulo 1. puikon silmukat 4. puikolle ja siirrä yksi silmukka 4. puikolta 3. puikolle.
Kantapäässä on nyt 24 silmukkaa. (muilla puikoilla 12 & 12)
Tee vahvistettu kantapää. (Itse tein 24 kerrosta.)
Jatka tämän jälkeen pitsineuletta 2. ja 3. puikoilla (muista siirtää yksi silmukka 3. puikolta 4. puikolle.)
Itse tein kantapään jälkeen kiilakavennukset joka kerroksella.
Kiilakavennusten jälkeen puikoilla oli silmukoita 12, 12, 11, 12.
Jatkoin pitsineuletta 2. ja 3. puikoilla ja oikeaa 1. ja 4. puikoilla niin kauan, että pikkuvarvas peittyy.
Tämän jälkeen aloitin kärkikavennukset: 
1. puikon kaksi viimeistä silmukkaa joka kerroksella oikein yhteen.
4. puikon kaksi ensimmäistä silmukkaa joka kerroksella ylivetokavennuksella.
Neuloin 2. ja 3. puikoilla vielä yhden pitsineulekerran, mutta ilman langankiertoja (näin joka kerroksella kaventuu 1 silmukka/per puikko.) 
Kun yksi pitsineulekerta oli tehty ilman langankiertoja, aloin kaventamaan 2. puikon kaksi ensimmäistä silmukkaa ylivetokavennuksella ja 3. puikon kaksi viimeistä silmukkaa 2 oikein yhteen.
Kun puikoilla on jäljellä 2, 3, 2, 2, vedin langan kaikkien silmukoiden läpi ja päättelin sukat.

 Pitsineulekerta 23 s (yht. 6 kerrosta):
 1.krs: 5n, 6o, lk, 1o, lk, 6o, 5n.
2krs: 4n, 2o yhteen, 5o, lk, 3o, lk, 5o, ylivetokavennus, 4n.
3krs: 3n, 2 yhteen, 5o, lk, 5o, lk, 5o, ylivetokavennus, 3n.
4krs: 2n, 2o yhteen, 5o, lk, 7o, lk, 5o, ylivetokavennus, 2n.
5krs: 1n, 2o yhteen, 5o, lk, 9o, lk, 5o, ylivetokavennus, 1n.
6krs: 2o yhteen, 21 o, ylivetokavennus. 
 
"Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen
Yö vie meidät, mä mitään muuttais en
Joskus kun mä lähden, voitte värssyyn kirjoittaa
Hän pystyi aamuun saakka tanssimaan."
  Vaikka valkoinen olikin värinä hyvin arka juhlapaikalle, joissa ihmiset kävelevät kengillä koko päivän ja juomia läikkyy sinne tänne, ei se loppupeleissä haitannut. Sukat kyllä olivat illan jälkeen hyvinkin käytetyn näköiset, mutta ainakin omani puhdistuivat pesukoneessa täysin! Ja sukillahan oli
myös kävelty ulkona.. 😂
 Onnea vielä Tepa ja Kim💕



-Jenni 👰

lauantai 27. tammikuuta 2018

Tapparasukat

Kun jääkiekko määrittää viikon aikataulun...🏒

Puikot: 3,5 bambut. Lanka: Viking of norwayn Sportsragg (Lankamaailma).
En ole varmasti ainoa nainen, joka kokee, että viikon aikataulut ja menot järjestetään jääkiekko-otteluiden mukaan. "Voidaanko mennä lauantaina ulos syömään?" "No sillon tulee peli viidestä eteenpäin." Niinpä niin. 😇

Mieheni on  ollut uskollinen Tappara-fani jo aivan pikkupojasta lähtien ja intohimo jääkiekkoon on säilynyt edelleen. Hän on jo pari vuotta kysellyt, voisinko tehdä hänelle Tappara-villasukat. Lupauduinkin vihdoin tekemään sellaiset hänelle joululahjaksi. Mies piirsi itse paperille haluamansa sukat ja minä yritin toteuttaa ne mahdollisimman hyvin. Olenkin lopputulokseen tyytyväinen, vaikka silmokointia pitääkin vielä harjoitella.

Sukat olivat miehelleni juuri sopivat ja hyvin mieluiset.
Mieheni laittaa sukat nykyään jalkaansa aina Tapparan peliä katsoessaan. Ne tuovat kuulemm onnea.😉
Tappara-logon tein sukkiin jälkikäteen silmukoiden. Vinkkinä: Silmukointi kannattaa toteuttaa, kun sukka on vielä kesken, kun molemmat päät ovat vielä auki. Näin se on huomattavasti helpompaa. 

Olen silmukoinut aiemmin vain pieniä alueita, ja tämä olikin ensimmäinen kuvio-silmukointini. Ensin osasin silmukoida vain oikealta vasemmalle ja alhaalta ylös, mutta hyvin pian tekniikan oppiessani opin silmukoimaan myös vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas. Tässä linkki selkeään ohje videoon, jonka avulla opettelin itsekin silmukoinnin.

Huomasin, että siisteintä jälkeä tulee vaakatasossa silmukoiden. Pystytasossa silmukoinnista tulee jotenkin tönkön näköstä, vaikkakin käytin sitäkin jossakin kohtaa kuviota.

Sukkien valmistumisen jälkeen luin Facebookin Voihan villasukka-ryhmästä lisää silmukoinnista. Siellä puhuttiin, että jotkut silmukoivat silmukoita ja jotkut silmukoiden "välejä". Aloin vertailemaan kuvia ja pohdinkin, onkohan minun silmukointini nyt kuitenkin "välien" silmukointia? Joku viisaampi ehkä osaa vastata tähän? 😄 Joka tapauksessa kuvio erottuu hyvin ja se oli näissä sukissa itselleni pääasia. 😊


Logon ohje pinterestistä, mutta löytyy myös googlettamalla.

En halua kuitenkaan moittia jääkiekkoa tai siitä pitäviä tällä postauksella. Jokaisella meistä on omat mielenkiinnon kohteemme. Minulla se on käsityöt, miehelläni jääkiekko. Onpahan ainakin usein hyvää aikaa keskittyä neulomaan vaikka uusia sukkia, kun tv:stä tulee jääkiekkoa. 😉

Toivottavasti sukat tuovat tuleviinkin peleihin onnea. 💖

- Jenni 🏆🏒

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Aina niin ihanat Anelmaiset

Aina niin ihanat Anelmaiset 💖

Väreinä oranssi, punainen, keltainen ja pinkki 💕

 Tein ennen joulua neljät ihanan tyttömäiset muokatut Anelmaiset. Tässä vielä samassa postauksessa kuva jokaisista. Moni on kinastellut siitä, että voiko sukkia sanoa enää Anelmaisiksi, jos niistä on vaihdettu yksikin mallikerta. Mitä mieltä olette? Itse olen halunnut kutsua kaikkia vähän muokkaamiani sukkia Anelmaisiksi, jos ne on tehty muuten lähen täysin Anelmaisten ohjeen mukaan. Näin haluan kunnioittaa ohjeen suunnittelijan työtä. 😊





Mun lempparit näistä on ehdottomasti pinkit! Mitkä on sun lempparit? 😏💕

P.S. Lisää mun käsitöitä löydät instagramista nimellä @solmulangat ja hashtagilla #solmulangat!

- Jenni 💖