maanantai 9. tammikuuta 2017

Muurausnarusta pöytäliina

Muurausnaru ja virkkaus

Koukkuna käytin numeroa 2½ ja lankana valkoista muurausnarua
Taidanpa näin vajaa puolen vuoden päästä vihdoin herättää blogimme jälleen eloon. :D Syksyyn mahtui paljon asioita, jotka stressasivat meitä kumpaakin, ja siitä syystä blogin pitäminen on jäänyt taka-alalle. Onneksi kuitenkin stressistä huolimatta käsitöitä on syntynyt vaikka kuinka paljon, joten blogiaiheet eivät ole ainakaan loppumassa kesken. Nyt kun vielä jaksaisimme ja löytäisimme aikaa kirjoittaa niistä kaikista! :D 

Ostin heti varmuuden vuoksi kolme rullaa, koska en osannut hahmottaa menekkiä. Liinaan kului kuitenkin narua vain alle yksi kerä.
Ostin pari kuukautta sitten Tampereella vieraillesssani Biltemasta valkoista muurarinnarua. Muurausnaru villitsi virkkaajat jo viime kesänä, mutta itse päätin kokeilla narua vasta nyt. (Kun sitä kerrankin löytyi, eikä se ollut loppu!) Päätin virkata muurausnarusta parvekkeellemme pienen pöytäliinan ja ohjeena käytin juhannusruusu-maton ohjetta. Ohjeen löysin Aika on taikaa -blogista (Ohjeeseen tästä). Liinasta olisi tullut ohjetta noudattaen kuitenkin aivan liian iso, joten jouduin muokkamaan, "oikaisemaan" ja pienentämään ohjetta aika paljon. 

Muurausnaru tuntui aluksi käteen todella muoviselta, ja sitähän naru onkin, muovia. Kuitenkin virkkaus sujui alusta asti hyvin, vaikka naru tuntuikin alussa vähän jäykältä. Työ eteni todella nopeasti ja sainkin liinan valmiiksi jo yhden illan ja aamun aikana. Mielestäni liinasta tuli todella nätti ja se sopii täydellisesti parvekkeemme pöydälle. Muurausnarusta tehdyt liinat ja korit ovatkin oiva valinta juuri parvekkeelle, terassille, kuistille tai ylipäätänsä pihalle. Koska naru on muovia, se ei homehdu tai ala haisemaan. Mielestäni kuitenkin narusta virkatut liinat ja korit sopivat yhtä hyvin myös sisälle, sillä vaikka naru tuntuukin muoviselta, se ei muovilta näytä.


Myös äitini rakastui liinaan ja sanoi haluavansa samanlaisen. Tuumasta toimeen siis! On tämä virkkaus sitten koukuttavaa.. ;) 

P.S. Muurausnarua löytyy paljon myös muina väreinä kuin valkoisena ja Bilteman lisäksi sitä saa myös esimerkiksi Kärkkäiseltä (huom. myös verkkokauppa). Ajattelin, että pääsiäisen tienoilla keltaisesta muurauslangasta virkattu liina olisi aika ihana! 

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti