maanantai 8. elokuuta 2016

Lahjasukat

Alkuperäinen kuva täältä.
Löysin Facebookin Voihan villasukka! ryhmästä ylläolevan kuvan ja ihastuin näihin sukkiin heti! Ensikohtaaminen kuvan kanssa tapahtui jo Helmikuussa, jolloin tallensin kuvan muistiin, jotta saisin nämä ihanat sukat joskus tehtyä. Kaverini valmistui juuri ja keksinkin tehdä nämä hänelle valmistujaislahjaksi.

Urakka oli ISO ja nämä olivat vaikeimmat sukat mitä olen ikinö tehnyt. Ohje löytyi venäjäksi täältä, mutta se ei minua auttanut ollenkaan. Löysinkin Novitan sivuilta saman tyylisten sukkien ohjeen ja käytin sitä hieman apuna.

Kirosanoja tuli huudeltua taas kyllä niin paljon liikaa näitä tehdessä. Hermot meni kun en osannut ja tein jotain väärin ja jouduin purkamaan tuhat kertaa (ainakin melkein). Ensin tuntui niin oudolta kutoa ohuesta langasta, käytin Novitan Kotiväki valkoista puuvillalankaa.
En ollut koskaan aloittanut sukkia kärjestä enkä myöskään tehnyt tiimalasikantapäätä. Lopulta opin nämäkin uudet asiat ja sukat alkoivat valmistua. Pähkäilin tosi kovasti, että miten saan kauniin kuvioinin tuohon jalkapöydän päälle ja keksinkin sitten tehdä valepalmikoita.

Suurimmat ongelmat tulivat varren kanssa. Puikot piti saada töstä pois ja vauhtaa virkkuukoukkuun. Kuviota suunnitellessa, aikaa meni aika kauan, kun en alkueräisestä ohjeesta oikein selvää saanut, mutta onnistu sekin lopulta. Aluksi tein toisesta sukasta liian leveän varresta ja jouduin taas purkamaan, kun olin saanut sen purettua ja olin tenyt varren uudestaan jouduin taas purkamaan, koska olin tehnyt jokaisella kuviokerroksessa vahingossa saman virheen. Ja taas ärsytti!!

Lopulta sain kuin sainkin sukat valmiiksi!! Ja olen näihin erittäin tyytyväinen. Tuli jo tilaus toisestakin parista... täytyy varmaan alkaa tekemään niitä mahdllisimman npeasti, vielä kun muistan miten ensimmäiset tein :).

Tässä nämä ihanat mutta niin vaativat sukat nyt ovat:



- Terhi

1 kommentti: