sunnuntai 28. elokuuta 2016

Vauvajuttuja

Vauvajuttuja (ja ehkä myös jotain kissalle)

Täällä taas! ..Vihdoin.. Onneksi blogissamme ei ole ollut hiljaista, vaikka en ole itse kerennyt juttuja kirjoittamaankaan. Terhi taitaa meinaan olla tämän blogin oikea ylläpitäjä ja tekstien luoja (onneksi!). Itse olen enemmänkin vieraileva tähti.. :D Toivon, että asia kojaantuu, kun saan työkiireet pois alta ja pääsen taas koulumaailman pariin. (Tiedän.. koulukiireet.. xD) Käsitöidenteko ei kuitenkaan ole onneksi kiiren alle jäänyt!

Mutta mennäänpäs aiheeseen.

Ystäväpiiriimme on syntymässä syyskuussa tyttövauva. Olemme kaikki enemmän kuin innoissamme, ja käsitöiden kannalta ajatellen se on enemmän kuin ihanaa! <3 Olemme siis väkertäneet Terhin kanssa jo tovin kaikkea pienelle ihmiselle sopivaa. Järjestimme ystävällemme myös vauvakutsut, johon en itse päässyt töiden takia (yllätys) osallistumaan. Halusin kuitenkin muistaa tulevaa äitiä ja vauvaa pienellä lahjalla. 

Neuloin Novitan seitsemän veljestä vaahtokarkki -langan jämästä jo viime talvena pienet sukat. Vaikka seiska veikka ei olekaan vauvan vaatteisiin paras mahdollinen lanka, tuli sukista mielestäni aivan ihanat! Varressa on (muistaakseni) 40 silmukkaa ja varsi on tehty valepalmikkona. "Suuri" silmukkamäärä johtuu siitä, että valepalmikko ei jousta samalla tavalla kuin normaali (2o,2n) joustinneule. Sukan teräosassa on joka puikolla 8 silmukkaa eli yhteensä 36. Puikot olivat nro 3.

Sukista ainutlaatuiset tekee myös se, että toinen sukka on aloitettu kerän loppupäästä ja tästä syystä värit menevät molemmissa sukissa eripäin. Mielestäni virheen sijaan hauska yksityiskohta!



Tässä vielä 20cm pitkä puikko vieressä, joka havainnollistaa oikean koon. Sukka todella on pieni.
Tässä vielä valepalmikon ohje yksinkertaisuudessaan:
Ohje on jaolinen 5:llä silmukalla.
1-3. kerros: Joustinneuletta 3 oikein, 2 nurin.
4. kerros: *Nosta vasemman puikon kolmas silmukka kahden aikaisemman silmukan yli. Tämän jälkeen neulo nämä kaksi silmukkaa yksi oikein, langankierto, yksi oikein. Seuraavat kaksi nurjaa silmukkaa neulotaan normaalisti nurjina.* Toista tätä koko kerros. 
Toista näitä neljää kerrosta niin kauan, kuin varsi on halutun pituinen. Valepalmikkoa voi toki jatkaa myös jalkaterässä, jolloin se tuo myös sukan jalkaterään kauniin kuvion. 

Sukkien lisäksi virkkasin vauvalle tuttinauhan. Tuttinauhan kiinnikkeet tilasimme Terhin kanssa Paaposta. Lankana käytin Novitan kartanolankaa, josta löytyikin ihana pinkki väri! Koukkuna käytin numeroa 2. Aloitin virkkaamaan tuttinauhaa suoraan tuttinauhan renkaaseen. Yksinkertaisuudessaan se on virkattu tasona *seitsemän kiinteää silmukkaa, yksi ketjusilmukka, käännä työ*. Toista. Lopetin virkkaamisen virkkaamalla suoraan klipsiin, jotta kiinnityskohdasta ei tulisi kauhean paksu. Toki nauhan voi kiinnittää myös jälkikäteen ompelemalla. 

Nauhan pituus on turvallisuusrajoja noudattaen n. 20cm kiinnikkeiden kanssa.


Lisäsin virkatessa nauhaan myös pienen yksityiskohdan, joka on myös tilattu Paaposta. 

 Sukkien ja tuttinauhan lisäksi tarkoituksena oli tehdä tulevalle vauvalle hiuspanta. Virkkasin pantaan ensimmäisenä rusettin Life with Mari -blogin ohjeiden mukaan. Rusetti on virkattu Novitan pinkistä Kartano langasta koukulla 2. Tämän jälkeen aloin virkata Novitan valkoisesta huvila langasta pantaa tasona *seitsemän kiinteää, yksi ketju, käännä työ*. Toista. Virkkasin palkista 24cm pituisen. Tämän jälkee virkkasin 50 ketjusilmukkaa (valkoisella) ja tulin ketjua takaisinpäin piilosilmukoilla. Näitä nyörejä tein kaksi, jotka sitten kiinnitin ompelemalla palkkiin. Myös rusetin ompelin lopuksi pantaan kiinni haluamaani kohtaan. Pannasta tuli nyörien kanssa lopulta 54 cm pituinen. 



Ajatukseni oli, että panta solmittaisiin nyöreillä kiinni vauvan pään ympärille. Aloin kuitenkin lopulta epäillä luomukseni toimivuutta ja keskustelimme Terhin kanssa, että jonkinlainen kumilanka saattaisi olla toimivampi. Halusin kuitenkin kokeilla rusettipantaani johonkin ja Simba kissamme näyttikin juuri oikealta mallilta tähän tarkoitukseen! :D 

Voiko enää suloisempaa näkyä olla!
 Ja niinkuin arvata saattaa, en tämän sovituksen jälkeen voinut enää ajatellakaan antavani pantaa tulevalle vauvalle. Teen hänelle myöhemmin oman, mutta jos joku tätä pantaa osaa ylväästi kantaa, niin se on Simba! <3

  - Jenni-












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti