sunnuntai 14. elokuuta 2016

Tuparilahja mummille

Mummini muutti uuteen asuntoon ja halusin antaa hänelle jonkun tupaantuliaislahjan. Vanhoille ihmisille (mummin mielestä kauemmin kuvioissa olleille) on vaan välillä vaikeaa keksiä lahjoja, kun heillä on jo kaikkea.

Mummille keksin tehdä käsipyyhkeet ja saippuan. On ainakin hyödyllinen lahja. :)
Käsipyyhkeisiin löysin alennuksesta langat, joten ei tullut edes kaliiksi. Kerä Novitan Cotton Bamboo lankaa maksoi vain 2€.


Pyyhkeisiin löysin todella helpon Novitan ohjeen täältä.
Pyyhettä oli kylläkin todella tylsä tehdä, ainakin noiden sukkien jälkeen.
Ohjeen mukaan tehdyt pyyhkeet näyttävät tältä:


Mielestäni pyyhkeet olivat todella tylsän näköiset, joten päätin yrittää ensimmäistä kertaa virkata reunapitsiä. Aluksi tutkin erilaisia ohjeita löytääkseni jonkun helpon ja kauniin ohjeen, mutta lopulta päädyin soveltamaan ja yhdistelemään eri ohjeista saamiani ideoita. Ainoat vaikeudet ensimmäisten reunapitsien kanssa olivat vain langan paksuus ja tumma väri. Olohuoneesta paloi lamppu ja piti mennä parvekkeelle parempaan valoon yöllä virkkailemaan.


Mielestäni pyyhkeistä tuli paljon kivemman näköset reunapitsin kanssa.
Mummikin oli tyytyväinen. Oli kuulemma aina ennen pitänyt minua ihan tumpelona, mutta nyt on eri mieltä :D


-Terhi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti